Hätätilanteessa apua omalla kielellä
.jpg/7126f1c5-ff78-bef1-2abb-ee16002d8333?t=1644560959471&width=1200)
Hätänumeroon 112 tulee vuosittain yli 2,7 miljoonaa hätäilmoitusta. Hätäilmoituksen tekijällä ja hätäkeskuspäivystäjällä ei ole aina yhteistä kieltä. Tällöin apuna käytetään tulkkauspalvelua, jonka käyttömäärät ovat nousseet vuosi vuodelta.
Hätäkeskuslaitoksella on lakisääteinen velvollisuus vastaanottaa hätäilmoitukset suomen ja ruotsin kielillä. Käytännössä hätäkeskuspäivystäjät käsittelevät myös kaikki englanninkieliset hätäilmoitukset ilman välikäsiä.
Aina ei yhteistä kieltä hätäpuhelun soittajan ja hätäkeskuspäivystäjän välillä kuitenkaan löydy. Tällöin voidaan ottaa avuksi ympäri vuorokauden käytössä oleva tulkkauspalvelu, jonka välityksellä hätäkeskuspäivystäjä selvittää riskinarvion ja tehtävänkäsittelyn kannalta olennaiset tiedot. Käytännössä tulkkaus tapahtuu siten, että ilmoittajan ja hätäkeskuspäivystäjän väliseen puheluun muodostetaan neuvottelupuhelu tulkin kanssa. Tulkkauspalvelu on ollut käytössä Hätäkeskuslaitoksessa vuodesta 2013 alkaen.
– Palvelun haasteena on se, että päivystäjän on saatava mahdollisimman nopeasti selville tulkattava kieli, jotta tiedetään hakea oikea tulkki. Olisi tärkeää, että soittaja malttaa odottaa tulkin tavoittamista, eikä sulje puhelua kesken kaiken. Usein kuitenkin joku soittajan perheestä, yleensä lapsi, puhuu suomea tai vähintään englantia, joten he voivat auttaa hätäilmoituksen tekemisessä. Tämä voi nopeuttaa avun saamista, Hätäkeskuslaitoksen laatupäällikkö Tommi Hopearuoho kertoo.
Hätäkeskuspäivystäjät voivat käyttää tulkkauspalvelua 84 eri kielellä. Vuosien varrella pääasiallinen tulkkaustarve on kohdistunut venäjän ja arabian kieliin, jotka ovat olleet myös tänä vuonna eniten tulkatut kielet.
Vuoden 2022 ensimmäisellä puoliskolla tulkkauspalvelua käytettiin 217 kertaa ja tulkattuja kieliä oli 20. Selvästi eniten tulkkauspalvelua käytettiin venäjän kielelle, jonka tulkkauksia tehtiin 134. Toiseksi eniten tulkattiin arabiaa (26) ja kolmanneksi ukrainaa (12). Vuonna 2021 venäjää tulkattiin koko vuoden aikana 169, arabiaa 36 ja ukrainaa 3 kertaa. Muita nyt tammi-kesäkuussa tulkattuja kieliä olivat viro, persia, ranska, somali, espanja, dari, sorani, mandariinikiina, albania, italia, kantoninkiina, latvia, puola, romania, saksa, tsekki ja uiguuri.
Vuositasolla tulkkausten määrä on noussut vuosi vuodelta. Kun vuonna 2013 tulkkauksia tehtiin yhteensä 116, vuonna 2021 tulkkausta käytettiin jo yhteensä 295 kertaa. Koska tämän vuoden tammi-kesäkuussa tulkkauksia kertyi vain 78 vähemmän kuin koko viime vuonna yhteensä, tulee nouseva trendi jatkumaan. Venäjä on ollut alusta alkaen tulkatuin kieli ja arabia toiseksi tulkatuin kieli vuodesta 2015 alkaen. Muiden kielien osuus on ollut 0-12 tulkkausta vuodessa.
Tekniset ratkaisut lisäävät yhdenvertaisuutta
Eniten molempien kotimaisten kielten taitavia hätäkeskuspäivystäjiä on Vaasan, Turun ja Keravan hätäkeskuksissa. Hätäkeskusten verkottuneessa toimintamallissa hätäkeskuspäivystäjän sijainnilla ei kuitenkaan enää ole entisenkaltaista merkitystä, koska hätäpuhelu voidaan ohjata hätäkeskustietojärjestelmän kautta kenelle tahansa hätäkeskuspäivystäjälle mihin tahansa Suomen kuudesta hätäkeskuksesta. Näin myös ruotsinkielinen puhelu voidaan tarvittaessa siirtää kummatkin kansalliskielet hyvin hallitsevien hätäkeskuspäivystäjien yhteiseen puhelujonoon.
Hätäilmoituksen voi tehdä myös tekstiviestillä hätänumeroon 112. Hätätekstiviestien käyttö on suunnattu ensisijaisesti henkilöille, jotka eivät kuule tai pysty tuottamaan puhetta, mutta palvelu on käytettävissä kaikille, jotka ovat rekisteröineet numeronsa etukäteen.
– Soitto on kuitenkin varmempi vaihtoehto kuin tekstiviesti, sillä hätäilmoituksen vastaanotto on hitaampaa tekstiviesteillä ja tekstiviesteissä voi esimerkiksi esiintyä välitysviiveitä, eikä viestin perillemenosta ole aina varmuutta, Hopearuoho toteaa.
Kela ja Hätäkeskuslaitos käynnistivät kesäkuussa 2021 kokeilun, jossa hätätilanteessa oleva henkilö voi tehdä hätäilmoituksen suomalaisella viittomakielellä 112 Suomi -sovelluksen kautta. Kokeilu on käynnissä vuoden 2022 loppuun saakka.
– Tulkkauspalvelu ja eri tekniset ratkaisut auttavat meitä tarjoamaan apua kaikille mahdollisimman yhdenvertaisesti ja nopeasti, Hopearuoho sanoo.
Lisätietoja:
- Hätäilmoitusten määrä nousi koronakriisiä edeltävälle tasolle - Hätäkeskuslaitos (112.fi)
- Hätäilmoitus viittomakielellä -kokeilu jatkuu vuoden loppuun - Hätäkeskuslaitos (112.fi)
- Hätäilmoituksen voi tehdä tekstiviestillä hätänumeroon 112 - Hätäkeskuslaitos
- Tilastotietoa hätäkeskustoiminnasta - Hätäkeskuslaitos (112.fi)
- Hätäkeskuspalveluja tarjotaan molemmilla kansalliskielillä - Hätäkeskuslaitos (112.fi)
- The general emergency number is 112 / Hätänumero 112 – Suomi Taskussa
- Interpreting services for the emergency number / Hätänumeron tulkkipalvelut – Suomi Taskussa
- Hätänumero 112 (dari) – Suomi Taskussa
- Hätänumeron tulkkipalvelut (dari) – Suomi Taskussa
- رقم الطوارئ – Hätänumero 112 – Suomi Taskussa
- خدمات الترجمة لرقم الطوارئ – Hätänumeron tulkkipalvelut – Suomi Taskussa
Kuvituskuva vaihdettu 9.12.2022.
Se även
Prioritering av uppdrag möjliggör hjälpen i akut nöd
Översikt över 2024
Rekordstort antal tolkade nödsamtal
Den finländska nödcentralsverksamheten väcker internationellt intresse
Finlands unika modell för produktion av nödcentralsverksamhet lockar årligen flera internationella gäster att följa vardagen inom nödcentralsverksamheten. Ute i världen vill man ta modell av den kostnadseffektiva modellen som gör det möjligt att snabbt larma på hjälp.
Nödnumrets tillgänglighet förbättras
Registreringsskyldigheten hos användare av nödtextmeddelandetjänsten upphör i juni 2025. Realtidstext (RTT) enligt EU:s tillgänglighetsdirektiv tas i bruk i samband med nödmeddelanden om två år.
Överdirektör Taito Vainio: vår verksamhet säkerställs under alla omständigheter
Taito Vainio inledde sin andra femåriga mandatperiod som Nödcentralsverkets överdirektör i början av mars. Under de kommande åren präglas hans arbete av utmaningar som förändringarna i arbetsmiljön medför.
Prioritering av uppdrag möjliggör hjälpen i akut nöd
Nödcentralsverkets instruktion för behandling av uppdrag inom akutvården förnyades i slutet av november 2023. Reformen syns i mängden uppdrag och i prioritetsfördelningen inom akutvården.
Översikt över 2024
Nödcentralsverkets bokslut för 2024 är färdigt. Servicenivån inom nödcentralsverksamheten förblev på en god nivå, trots att alla resultatmål inte uppnåddes. Personalens sjukfrånvaro minskade och arbetsbördan jämnades ut under året. Kundernas förtroende för och tillfredsställelse med nödcentralsverksamheten var fortsättningsvis höga.