Näin toimit, jos saat kyyn pureman

Julkaisupäivä 8.7.2020 12.19 Blogit

Suomen luonnonvaraisista käärmeistä ainoa myrkyllinen on kyy, jota tavataan koko maassa. Kyyn pureman jälkeisten oireiden ilmaantumista tai kehittymistä ei voi etukäteen tietää. Suurimmalle osalle perusterveistä aikuisista kyyn purema ei aiheuta isompia oireita, mutta joillekin meistä se voi aiheuttaa hengenvaaran.

Ole tarkkana kesäkeleillä erityisesti niityillä, metsissä ja ranta-alueilla. Kertaa käärmeenpureman jälkeiset toimintaohjeet varsinkin lasten kanssa liikuttaessa.

Kyyn kaksi myrkkyhammasta jättää tyypillisesti kaksi pientä pistoskohtaa, mutta se voi olla muun näköinenkin tai jopa näkymätön. Puraisun jälkeen on tärkeintä pitää puremakohta heti täysin liikkumattomana. Jos puremakohta on kädessä tai jalassa, raaja tulee mahdollisuuksien mukaan lastoittaa käyttäen apuna vaikkapa maasta löytyvää sopivan kokoista oksaa. Ensiavun jälkeen raaja pidetään kohoasennossa ja turhaa liikkumista tulee välttää. Älä käytä kuitenkaan kiristyssidettä, älä yritä imeyttää myrkkyä sokeripalaan tai imeä sitä itse pistokohdasta. Älä koskettele pistoaluetta, puristele tai hiero sitä.

Kyytabletti tehoaa hydrokortisonin voimalla vain osittain mahdolliseen allergiseen reaktioon, ei itse myrkyn aiheuttamiin vakavampiin oireisiin. Ensiaputoiminnan jälkeen ota heti yhteys puhelimitse terveysneuvontaan, lähimpään päivystävään terveyskeskukseen tai sairaalan ensiapuun; saat sieltä ohjeet miten toimia. Lääkäriin tulee olla aina yhteydessä kyyn pureman jälkeen.

Kyykäärmeen puremissa soita kuitenkin hätänumeroon 112 jos:

  • kyse on lapsesta tai alle 15-vuotiaasta, vaikka oireita ei olisikaan
  • olet raskaana
  • olet vanhus tai vakavasti sairas, esim. sepelvaltimotautia sairastava
  • puremakohta on pään tai kaulan alueella
  • saat joitakin seuraavista oireista: huimaus, pahoinvointi, kylmänhikisyys, ripulointi, päänsärky, puremakohdan nopea turpoaminen, hengitysteiden turpoaminen tai hengitysvaikeuden nopea muodostuminen, rintakipu, tajunnan aleneminen.

Tärkeintä on: älä mene paniikkiin, toimi rauhallisesti, pysy liikkumattomana ja soita ensiapuun tai hätänumeroon 112. Muista käyttää kyyn yleisimmillä esiintymisalueilla kunnon varsilla varustettuja kumisaappaita ja huolehdi tetanusrokotteesi voimassaolosta.

Kauniita ja käärmevapaita kesäpäiviä!
Anne, hätäkeskuspäivystäjä

Lähteinä käytetty Terveyskirjasto.fi:n sekä HUS Myrkytystietokeskuksen ohjeita kyyn puremaan liittyen.

0 0