Julkaisupäivä
4.7.2022 11.12
Blogit
Hädän kokeminen on inhimillistä. Koskaan voi tietää, miten itse suhtautuu tai osaa toimia hädän hetkellä. Me täällä hätäkeskuksessa pyrimme toiminnallamme siihen, että soittaja rauhoittuu pystyy toimimaan ohjeidemme avulla esimerkiksi elvytystilanteessa tai liikenneonnettomuuspaikalla siten, kun se siinä tilanteessa on turvallista hänelle itselleen. Meille tärkeintä on saada soittajalta oikeanlainen kuva tilanteesta, jotta pystymme hälyttämään paikalle oikeanlaista apua.
Silloin tällöin hätänumeroon soittaa henkilö, joka on kuin malliesimerkki hyvästä hätäilmoituksen tekijästä sekä -toimijasta. Tällöin soittaja vastaa täsmällisesti päivystäjän tekemiin kysymyksiin ja toimii hienosti annettujen ohjeiden mukaan. Hän ei kyseenalaista päivystäjän antamia ohjeita, intä vastaan tai lopeta hätäpuhelua kesken lyömällä linjan kiinni.
Hyvin menneen hätäpuhelun lopussa emme aina muista kiittää hätäilmoituksen soittajaa, joten tässä teille kaikille yhteisesti:
Kiitos hyvästä toiminnasta ja yhteistyöstä! Ilman sinun reipasta ja tsemppaavaa otettasi sekä saatujen ohjeiden noudattamista, tilanne olisi voinut johtaa huonompaan lopputulokseen.
Hätäkeskuspäivystäjät